Thursday, March 24, 2011

Ballet dragon is certainly Not happy.

a) Meillä ei ole kahteen viikkoon balettitunteja.
b) Mulla on ollut 2 päivää kuumetta ja viikonloppu olis koulutusta.

(Ja bonuksena toi Jersey Shore, joka on kaikessa pöhköydessään koukuttavaa. Tosin en ikinä muista tai tiedä, milloin se tulee, joten ei nyt ihan hirveästi tule seurailtua Kumminkaan.)

Plussaa on se, että jaksoin tänään kuitenkin töihin ja olikin mukava päivä. Kävin kirjastossa ja lainasin "Leningradin Kirov-teatterin tulkitsemana unohtumattoman baletti-elämyksen", eli Joutsenlammen vuodelta nakki ja muusi! Se on vieläpä vhs-kasetilla :D Lisäksi löytyi kirja Kansallisbaletista -90-luvun alkupuolella, eli kun lafka siirtyi uuteen oopperataloon. Mielenkiintoisin saattaa olla kuitenkin Tanssioppilaan kirja (toimittanut Kaija Kontunen). "Kirja sisältää paljon sellaista tietoa, joka tukee tanssitunneilla opittavia asioita. Tällaisia ovat lihashuolto, tanssivan nuoren (no hehheh, minäpä juuri :D) ruokavalio, tanssin ja musiikin tuntemus sekä historia ja balettitunnin rakenne. Kirjan lopussa on myös tanssiin liittyvää sanastoa." Paksu kierreselkäinen opus. En ole vielä edes selannut kuin ihan pikkuisen, mutta sangen havainnolliselta vaikuttaisi.

Nyt sen sijaan olo on semmoinen, että peti kutsuu. Täytyy pitää peukkuja ja varpaita ja ottaa buranaa, että aamulla on ihmismäisempi olo.

No comments:

Post a Comment