Sunday, February 27, 2011

Sunnuntaina

Viikonloput on mukavia. Paitsi sunnuntai-illat. Tulee väistämättä nahkee mieliala, vaikka oliskin ollu mukava päivä siihen asti.

Eilinen balettitunti oli varsin mainio, äksöniä oli ehkä normaalia enemmänkin. Varsinkin loppupuolella tuntia, kun tehtiin yhtä tuttua 3-jakoista sarjaa diagonaalissa. Mua kyllä taas vähän tympi, kun tehtiin vaan kahdessa ryhmässä ja oli ahdasta. Ei siinä uskalla kovin isosti loikkia ja liikkua, kun heti on joku edessä... Kolmekin ryhmää olis auttanut asiaa. Sarja itsessään oli kuitenkin edelleen ihana!

Osallistuin myös siihen kärkitossu"tuokioon" lopuksi - uskaliaasti vanhoilla tossuilla, uusin pehmustein. Pystyin tekemään paljon enemmän, kun mitä odotin. Vanhat tossut sen sijaan sai melkein heti jo eläketuomion (tai -vapautuksen), koska ne oli ihan liian pehmeät ja sen verran Kuitenkin pienet, etten rupea niillä itteeni enää kiusaamaan. Jätin pari juttua väliinkin. Mutta kivaa se oli!! :) Vähän harmittaa se, mitä pohdin jo aiemmin tuokiota seurattuani. Eli: siellä tehdään aluksi yksi sarja tangossa ns. hitaammin lämmittelynä, sitten loput sarjat melkeinpä varpaille hyppimistä. Tietenkin ne on tehneet syksystä asti (muut siis) ja varmaan aiempina vuosinakin, mutta niin mäkin silloin aikanaan. Ja kyllä meillä silloin oli sarjoissa vaihtelua. Esimerkiksi pas-de-bourreeta olisi aika mukava tehdä ees vähän. (No joo, voisinhan mä tehdä sitä itekseni, mut siitä ei olekaan nyt kysymys.) Muutenkin tolle varvastelulle on niin vähän aikaa, että se tuntuu vaan raapaisulta. Täytyy silti olla Tyytyväinen, että sitä ylipäätään järjestetään, kun tässä kaupungissa tosiaan tunteja on niin nihkeästi :)

...tosin kuulin yhdeltä lauantaina käyvältä, että keskiviikkoisin kansalaisopiston tunnilla tehdään myös kärjillä. Meillä taas keskiviikkoisin on vaan 60 minuuttia ja pelkästään pehmoisilla. Mutta ei tässä vaiheessa kannata ruveta vaihtamaan paikkaa (ne tunnit on molemmissa ke siis samaan aikaan). Täytyy syksyllä katsella, miten ne aikatauluttuupi.

Huomenna ja tiistaina Helsingissä työt, ke-su hiihtolomaa. Keskiviikkona mennään katsomaan Peacockin Muskettisoturit, pitäs olla aika hyvä :) Yöksi hotelliin. Torstaina jään velipojan kanssa pääkaupunkiin sen verran, että mennään vielä leffaan (lahjalippuja käyttämättä). Vanhukset lähtee varmaankin aiemmin jo junalla. Meinasin laittaa tähän, että perjantai onkin sitten vapaa - vaan kun ei ole. Illalla on se äidin työkaverin väitöskaronkka. Lauantaina peli-iltaa ja sunnuntaina varmaan taas pyykinpesua ja sunnuntai-löllöilyä :D

Nukuin karmivan pitkään tänään, mutta silti väsyttää. Tai ehkä väsyttääkin just sen takia? Joka tapauksessa, kohta petiin lukemaan. Ohjelmassa on Sateenkaarinotko, eli Anna-sarjan lähes viimeinen osa. Kotikunnaan Rilla on mulle viimeinen. Nythän on tullut se joku kirja vielä, mutta se on kauhian kallis tuolla kaupoissa, niin en oo raaskinut ostaa... Täytys kattoo, onko sitä kirjastossa.

Huomenna voisi ottaa bussilukemistoon sen Piruetti-kirjan.

...zzzZZzzz...

No comments:

Post a Comment