Thursday, September 16, 2010

Jokapoika-hamonen

Joskus taannoin oli Uffin yhdessä liikkeessä Monta Jokapoika-paitaa ja sattui olemaan vielä joku europäiväily menossa, tai jotain paljousalennusta sai vissiinkin. Otin sitten nipun kotiin ja siinä samalla jo kehittelin hametta niistä. Yhden paidan hinta oli muistaakseni n. 6 euroa, mielestäni aika edullinen juttu (varsinkin jos vertaa niiden hintaan uutena!).

Piti hieman pilkkoa, palastella, sovitella isommaksi palaksi ja ommella muutamatkin tikkaukset. Taskuja sain ujutettua paidoista valmiina hameeseen muutaman, mikä oli hauska lisäke ideaan.

Vaatteesta tuli täyskellohame, vyötärö ei ihan onnistunut ja koska Vihaan vetoketkujen (huom. Ei kirjoitusvirhettä) ompelemista, sekin vähän jäi hassuksi. Mutta päällä on pysynyt ja hauska lopputulos kaiken kaikkiaan :)

Koko hamonen kaikessa kunniassaan. Neljää paitaa käytin yhteensä.
Etupuoli tarkastelussa (laadunvalvoja oli hyvin tarkkana).
Tämmöinen se on takaa. Tuohon tuli kiva iso nappi ylös, mutta se ei nyt tässä näy.
Taakse parit taskut (just ja just tuosta erottuvat).
Ja etupuolelta kaistale, josta näkyy tuo "palastelu". Jos oikein tihrustaa, erottaa myös yhden taskun :)

Helma tuli vaan siksakattua, kun oli karmea kiire päällä tuota tehdessä. Joskus sitten kanttinauhaa tai jotain muuta kivaa siihen asiaa siistimään.

2 comments:

  1. Moikka! Saanko linkata upean hamosesi blogiini, jossa on Jokapojasta juttua?

    ReplyDelete
  2. Moikka :D Näinkin vilkkaasti vastaan... Ajattelin uuden vuoden kunniaksi ryhdistäytyä tän blogeilun kanssa, ja mitä kysymykseesi tulee, niin ilman muuta saa linkata :)

    ReplyDelete